Excursiot

Opiskelujen ohessa kiltalaiset tekevät myös excursioita, eli opintoretkiä alan yrityksiin. Yritysvierailujen ohessa käydään myös tekemässä tuttavuutta eri puolella Suomea oleviin saman alan opiskelijoihin. Tavallisimpia vuotuisia reissuja ovat Fuksicursio, Kotimaan pitkä (KMP) sekä Nippi.

Fuksicursio
Fuksicursio on fukseille suunnattu päiväreissu Oulun lähistöllä sijaitsevaan yritykseen.

KMP



KMP on puolestaan astetta pitempi ja hauskempi reissu. Tämä noin kolmen päivän mittainen excursio suuntautuu Etelä-Suomeen sivuten tavallisesti joko Tamperetta, Lappeenrantaa tai Otaniemeä. KMP on sijoitettu kalenteriin Koneteekkarien kirkastusjuhlien aikoihin, joten exculaiset saavat nauttia myös tästäkin tapaamisesta. KMP:lle paikkoja varattaessa etusijalla ovat toisen ja vanhempien vuosikurssien opiskelijat, mutta fuksitkin saavat osallistua matkalle mikäli paikkoja riittää.

Nippi
Nippi on puolestaan kunnon HC-excursio. Matka suuntautuu ulkomaille suomalaisiin yrityksiin, ja Euroopassa ei olla käyty vuoden 1988 jälkeen. Nippiläiset koostuvat neljännen ja sitä vanhempien vuosikurssien tieteenharjoittajista. Yleensä matka kuuluu osaksi Paperiteollisuuden koneet-kurssia. Kyseiseen kurssiin liittyy myös tutustuminen kotimaan yrityksiin.